perjantai 13. heinäkuuta 2012

Pottermorepostaus

© Pottermore
Pottermoreen oli tullut uusia lukuja! The chamber of secretsia oli avattu neljänteen lukuun saakka, ja uutta infoa oli mm. Malfoyn suvusta ja Dracon lapsuudesta ja asenteista, sekä siitä, miten ja miksi velhot käyttävät tai eivät käytä jästiteknologiaa. Noin muuten löydettävää oli myös jonkin verran, tosin koska selaan tuota lähinnä tekstien takia, ei liemiainesten sunmuiden metsästäminen ole ykkösprioriteettina. Pottermore on tarjonnut minulle erittäin mielenkiintoista tietoa mm. eri sauvalaatujen ominaisuuksista, ja hahmojen historiasta. Ne ovat inspiroineet minua omissakin kirjoituksissa. Pottermoressa voi keräillä kirjoja ja suklaasammakkokorttejakin, ja hyppisin riemusta jos niitä pystyisi myös lukemaan. Harmillisesti ainoastaan muutamaa harvaa voi lukea, ja nekin sisältävät ohjeita lähinnä pelin pelaamiseen.

Pääsin Pottermoreen betatestaamaan ensimmäisen päivän haussa talvella. Silloin sivustolla oli sarjaan liittyviä kysymyksiä, joista päivän kysymykseen oikein ja nopeasti vastaamalla pääsi tekemään tunnuksen palveluun. Oma tunnukseni on PatronusHex109, tunnuksen sai valita valmiiksi tarjotuista, eikä sitä saanut päättää kokonaan itse. Ilmeisesti tällätavalla estetään se, ettei tunnuksessa paljasteta liikaa omasta oikeasta henkilöllisyydestä. Minut lajiteltiin Luihuiseen (kuten olin toivonutkin), ja taikasauvani on saarnia, kaksitoista ja puoli tuumaa, vankka ja ytimeltään lohikäärmeen sydänjuurta. Kyllä, olen edelleen parantumaton Harry Potter fanityttö :) Luihuinen muuten voitti ensimmäisen vuoteni tupamestaruuden!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti