sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tyttö sinä olet tunari.

Moneskohan kerta tämä oli, kun hukkaan lompakkoni... Pääsin koululle sisään kulkukortilla (joka oli lompakossa), ja kipaisin nopeasti kerhon kautta siihen luokkahuoneeseen, jossa meillä oli tänään roolipeli. No, siellä luokassa hoksasin sitten jossain vaiheessa että eipä muuten enää ole lompakko mukana. Oletin sen jääneen kerholle, mutta eihän se siellä ollut. Ja tosiaan, sisälle pääsyn (jossa lompakon oli pakko olla mukana) ja luokkaan menon välissä en kunnolla edes pysähtynyt mihinkään, kunhan kävin kääntymässä.

Sisälletulon yhteydessä tosin kyllä puhuin puhelimessa, ja lieneekö se sitten ollut syynä siihen, että laitoin lompakon laukkuun huonosti ja se putosi lattialle. Siinä jälkiäni seuratessani viereiseltä kiltahuoneelta tuli joku kyselemään, että olenko hukannut jotain. Ja olinhan minä. Ja hän sitten kertoi poimineensa lompakon mukaansa käytävän lattialta. Pelastus tälläkertaa, kaikki tallessa ja matka jatkuu. Kerkesin jo tosin harmittelemaan ääneen, että harmittaa kuolettaa taas pankkikortti, kun tässä on nyt tosi helposti muistettava tunnusluku... Luokassa lompakkoa etsiessäni löysin muuten hattuhyllystä oman piponi, joka oli ollut siellä unohtuneena pari kuukautta, ellei pidempäänkin. En muuten ollut aikaisemmin huomannut sen katoamista, mutta kyseisessä luokassa olin viimeksi ollut ties koska..

Mitäköhän niistä aikaisemmista kerroista sitten... No, ensimmäinen lompakonhukkaamistapahtuma oli muutama vuosi sitten. Olin silloin tuutorina, ja kuljin fuksiviikot teekkarihaalari päällä ja koko tarvittava omaisuus sen isoissa taskuissa. Erään illanvieton jälkeen kävin sitten hakemassa pitsan, tulin kotiin ja riisuin haalarit huoneen nurkkaan. Muistan vielä erikseen ajatelleeni että enpä ota mitään taskuista pois, että on kaikki tarpeellinen mukana sitten kun huomenna täytyy taas olla aamusta liikenteessä.

No, aamulla ei ollut lompakkoa haalarintaskuissa, joten oletus oli että se oli sinne pitsapaikkaan unohtunut. Ei ollut näkynyt, ja sieltähän olin suoraan tullu kotiin. Kuoletin tietysti kaikki kortit, tilasin uudet, ja harmittelin kovasti koska niiden tilaamisessa menee niin kauan koska tulevat Kärkölän osuuspankin kautta, ja tunnusluvutkin oli opeteltava uudestaan. Onneksi sentään en ollut kerennyt vielä laittaa ulkomaanmatkan ajaksi lompakosta pois keräämiäni "ylimääräisiä" kortteja (mm. kelakortti ja erinäisiä jäsenkortteja ja mm. plussakortti) takaisin lompakkoon ennen sen katoamista. Ajokortti, opiskelijakortti ja ties kaikki muut siellä toki olivat. Tässä vaiheessa siis oletin, että se oli jonnekin pudonnut, ja siitä varastettu. Ehdin tilata uuden opiskelijakortinkin.

Menee viikko, ja arvatkaas mitä löytyi meikkipussista jota siivosin... No, tämä kadonnut lompakko! Meikkipussi oli lojunut yöpöydän laatikossa koskemattomana kuukausia, ja kävin sen sisällön juuri silloin läpi vain heittääkseni pois vanhentuneet tuotteet. Koska muistan selvästi silloin illalla ajatelleeni, etten ota mitään haalarintaskuista pois, enkä ollut meikkipussiin tietoisesti koskenut aikoihin, ja lompakko oli heti aamulla poissa, ei jää jäljelle mitään muuta vaihtoehtoa kuin se, että olin sen unissani piilottanut. Oikeasti. Unissani...  Ja kyllä, olin vesiselvä. Miltäköhän olin näyttänyt yöllä sängystä noustessani ja haalarintaskuja tonkiessani, ja mikähän oli se kuningasidea joka seurauksena se lompakko päätyi sinne meikkipussiin?

Toinen kerta tapahtui kaupasta kotiin kävellessäni. Lompakko putosi taskustani, huomasin katoamisen alle. 5 min katoamisen jälkeen ja palasin omia jälkiäni takaisin vaan todetakseni että lompakkoa ei ole missään. Jälleen korttien kuoletus, uusien hankinta, ja armoton harmitus. Viikon päästä poliisilta tuli viesti, että asemalla on minun omaisuuttani. Joku oli kiikuttanut sen sinne, ja oli toimissaan vielä aika pirskatin vikkelä sillä palasin melkein heti takaisin, ja tie oli niin suoraa että varmasti olisi  nähnyt jos joku olisi noukkinut jotain maasta silloin kun olin palaamassa takaisin... Tämän jälkeen kiinnitin silloiseen lompakkooni ketjun, jonka kiinnitin laukkuuni, ja se oli paras ostos ikinä! Vanha lompakko tosin lahosi, ja sen jälkeen uusi on taas jäänyt ketjuttamatta.

Kolmas kortinkuoletuskerta oli sitten jo surkuhupaisa. Oltiin viettämässä iltaa kaveriporukalla, josta jokainen tietää pienen hukkailutaipumukseni. Jossain vaiheessa iltaa olin jättänyt pankkikorttini huolimattomasti johonkin, josta kaveri oli sen sitten ottanut talteen, koska arvasi etten itse sitä tajuaisi (kiitos satu <3). Kortti kuitenkin unohtui hänelle, ja huomasin sen puutteen vasta kotona ja toki soittelin sitten kortinsulkuun harmissani. Olin kuitenkin tilannut jo aiemmin uudenlaisen kortin, joka odotti minua jo pankissa, joten en tilannut uutta. Olisihan tuo vanha joka tapauksessa joutunut silputuksi seuraavana päivänä, kun olisin uuden kortin hakenut.

Seuraavana aamuna sain kaverilta korttini takaisin pienen naureskelun kera, ja menin hakemaan uutta korttiani. Kerroin sattumuksesta pankin työntekijälle samalla kun hän allekirjoitutti minulla kortin sopimuksia, koska hän halusi ottaa vanhan korttini tuhottavaksi. Hän sitten tarkisti, että onhan kortti varmasti kuoletettu, ja oli aika yllättynyt kun hoksasi että itseasiassa kortinsulkupalvelu oli sulkenut sen minun uuden korttini, jota ei minulle vielä oltu edes luovutettu, ja jonka tiedoissa luki että se on pankin hallussa. Tämä kadonnut (ja löytynyt) kortti taas ei ollut kuoletettu ollenkaan, joten oli onni että se oli luotettavissa käsissä karkumatkansa ajan. Ei muuta kuin uusi kortti tilaukseen, sillä luottokorttia ei saa palautettua kuoletuksesta. Sain luvan käyttää vanhaa kortiani, koska se kerran oli tallessa, eikä sitä oltu kuoletettu eikä se ollut käynyt ns. väärissä käsissä.

Sitten meni taas melkein viikko, ja minulle soitettiin kotipankista ja kyseltiin että mites olen hukannut näin paljon kortteja (no, kolme kuoletusta kahden vuoden aikana...köh..). Ihan positiiviseen sävyyn siis, ihanaa kun Kärkölän osuuspankki on niin pieni, että muistavat asiakkaitaan tuollatavalla ja kyselevät kuulumisia :D Häneltä sitten sain tietää toisen yllättävän asian. Tämä vanha korttini oli sittenkin kuoletettu, mutta vasta muutama päivä pankissa asioimiseni jälkeen. Joku oli varmaankin huomannut virheensä ja korjannut sen. Erikoista tässä on se, että olin kuitenkin käyttänyt korttia ihan normaalisti myös kuoletuksen jälkeen! Debit kortit vaan ei tee varmennusta joka kerta, joten minulla oli käynyt tuuri. Pahimmassa tapauksessa kassa olisi saanut tiedon varastetusta kortista ja olisin joutunut selittelemään asiaa poliisille.. mutta tuuri kävi.

Lopulta sain vihdoin tämän nykyisen korttini, ja kuolettamattomana, ja erittäin kivalla tunnusluvulla, joten paras olla hukkaamatta tätä... Nykyiseen lompakkoon ei oikein ketjua saa mihinkään kiinni, joten olen jättänyt sen pois. Pitäisi varmaan harkita sitä kyllä uudestaan.

Jos jotain tästä on oppinut, niin ainakin sen että miten uusia kortteja tilataan, mihin pitää soittaa jos kortit on kadonneet, ja miten selvitään kun ei ole viikkoon lompakkoa, ja mistä kaikkialta löytötavaroita kannattaa etsiä. Olen jo aika ammattilainen tässä touhussa... Aina olen kuitenkin jotain kautta lompakkoni saanut koskemattomana takaisin! Tälläkin kertaa löytäjä oli ajokortin perusteella etsinyt facebook tunnukseni, ja lähettänyt minulle sitä kautta ilmoituksen että lompakko löytynyt, ennen kuin huomasiminut käytävällä sitä metsästämässä. Rehellistä ja huomaavaista. Koputanpa puuta, että sama hyvä tuuri jatkuu näissä huonon tuurin tilanteissa.

Tulipa romaani..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti