tiistai 9. huhtikuuta 2013

Blogihaaste, ja pitkä sellainen

Keijumetsästä-blogin Afeni heitti minulle blogihaasteen, ja nytpä minulla oli aikaa ottaa se vastaan. Haasteessa piti kirjoittaa muutamia asioita itsestä, ja niiden kirjoittelemisessa meni yllättävän pitkään. Etenkin kun yritti kertoa sellaisia asioita, joista ei ole aiemmin kertonut, mutta kuitenkin sellaisia joita julkisesti blogiin viitsii laittaa. Näistä tuli aika historiankertausjuttuja :D Ja tästä tuli kilometripostaus.

Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit

11. asiaa itsestäni

1. Vaihdan puhelimen soittoääntä, viestinmerkkiääntä ja herätysääntä äärimmäisen harvoin. Viimeksi olen vaihtanut kyseisiä ääniä puhelimen vaihdon yhteydessä n. kaksi vuotta sitten, ja silloinkin viestin merkkiääni pysyi samana. Minulle on tärkeää, että soittoääni on erilainen kuin muilla (että tunnistan omakseni, ja etten säpsähtele muiden puhelimien soimisesta), ja että se ei ole mikään suosikkikappaleeni. Kun se hetken on ollut soittoäänenä, ei sitä enää kykene normaalisti kuuntelemaan ilman säpsähdystä kappaleen alkaessa. Jännä kyllä sama ei koske herätyskellon ääntä, ja siksi siihen voi asettaa jonkun mukavan ja kuunneltavan kappaleen.



2. En ole koiraihminen. Suhtaudun etenkin isoihin koiriin aavistuksen arastellen, ja pieniäkin minun on vähän vaikea ymmärtää. Kärsivällisyyteni ei riittäisi koiran koulutukseen ainakaan yksin, joten jos meille joskus tulee koira, niin kyllä sen koulutus on pääosin Mikon vastuulla. Hänen aloitteestaanhan se koira meille tulee jos tulee;) Tämä ei kuitenkaan johdu mitenkään siitä, että olisin lapsena ollut vähän tekemisissä koirien kanssa. Meillä oli oma koira, eikä se ollut mitenkään pelottava, eikä varsinkaan pieni.


3. Olen pienestä pitäen touhunnut elukoiden kanssa muutenkin. Huhujen mukaan nipistin kanaa heltasta, kun halusin hakea pesästä munat... Lehmä on myös puskenut minua kakarana päähän (mitäs menin salaa taputtelemaan poikivaa lehmää), ja allaolevan vasikkakuvan kuvaushetkestä muistan sen tärkeimmän ajatuksen: "Tuossa on ruohoa, mikset syö?", niinkuin päivän vanha vasikka siitä vielä mitään tajuaisi. Tai ymmärtäisi ihmisen puhetta ylipäänsä:D


4. Nyt kun lapsuusmuistoja aletaan kertaamaan, niin sanotaan nyt vielä, että kissoja meillä on tosiaan ollut lähes aina. Jos ei omia, niin jostain naapurilta maitokipolle vaeltaneita. Ensimmäinen muistamani kissa oli tuo kellanvärinen kolli, mutta vaikka sitäkin tuli rapsuteltua, ei minulla siihen muistaakseni ollut sen suurempaa kiintymyssuhdetta, toisin kuin koiraan ja jopa vasikoihin. Jännä että nykyään olen ehdottomasti enemmän kissaihminen!




5. Hevosta meillä ei koskaan ollut, mutta sellaisen olisin halunnut. Aloitin ratsastuksen keväällä 1999, ja jatkoin säännöllisesti yli viisi vuotta, kunnes kaverit lopettivat ja harrastuksesta tuli paljon satunnaisempaa. Silti vasta vuonna 2008 ennen ensimmäisiä yo-kirjoituksia harrastus jäi ihan kunnolla tauolle kun ei ollut harrastavia kavereita, eikä Tampereelle muuton jälkeen autoa, eikä oikein rahaakaan. Syksyllä 2011 kävin viikonlopun ratsastusleirillä, ja tauko tuntui: leirin jälkeen minulla oli ihan jokaikinen lihas kipeänä. Kesällä 2012 ratsastin pitkästä aikaa säännöllisesti kerran viikossa, ja haaveissa olisi tehdä sama myös ensikesänä. Syksyn 2012 leiri meni kesän tuntien jälkeen paljon edellistä paremmin.

Tallikisoissa toukokuussa 2006
6. En ollut matkustanut Suomen ulkopuolelle kertaakaan ennen yläasteikää, enkä tähän päiväänkään mennessä kertaakaan omien vanhempieni kanssa. Vanhemmat kyllä reissasivat keskenään ennen syntymääni, mutta ei sen jälkeen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli koulun oppilasvaihto-ohjelman retki Puolaan, jossa asuttiin kaksi viikkoa puolalaisperheessä, ja josta sitten tuli myöhemmin Puolalainen samanikäinen asumaan kahdeksi viikoksi meille. Se oli kaikinpuolin mieleenpainuva reissukokonaisuus, jota kaveriporukalla muistellaan vieläkin. Sen jälkeen on nähty vähän Ateenaa, Zürichia, Budapestia, Tallinaa ja useamman kaupungin verran Japania. Ja kova hinku olisi nähdä maailmaa lisää!

Olen myös harrastanut aikidoa peruskurssin
verran, vyöarvona 6. kuy vuodelta 2006.
7. Haaveilin eläinlääkärin ammatista ihan lukion alkupuolelle asti, ja kävin esimerkiksi kaikki yläasteen TET jaksot yhtä lukuunottamatta erilaisissa eläinhommissa mm. eläinlääkäriasemilla ja eläinhoitoloissa. Eläinlääketieteelliseen pääsyn tiesin vaikeaksi, joten harkitsin hetken myös eläintenhoitajan tutkintoa ammattikoulussa lukion jälkeen! Lopulta kuitenkin lukioajan kuluessa päädyin siihen, että siisti sisätyö on kaikinpuolin mukavempi. Onneksi tuli eläinlääkärihaaveiden takia kuitenkin luettua se pitkä matikka, fysiikka ja kemia. Jos sitä ajatusta ei olisi ollut, olisin saattanut laiskuuksissani jättää jonkun noista pois vaikka äly olisikin riittänyt.

8. Edelliseen liittyen, seurasin TET paikoissani mielenkiinnolla esimerkiksi eläinten leikkauksia. En pelännyt verta, ja olisin ihan hyvin voinut vaikka tökätä sormeni leikkaushaavaan.  Se ei tietenkään ollut sallittua, mutta pointti oli, että veriset tilanteet eivät häirinneet minua ajatustasolla yhtään. Jostain kumman syystä silti etenkin isommissa leikkauksissa minua alkoi pyörryttää niin, että jouduin poistumaan paikalta. Se oli tosi hämmentävää, koska minua ei pelottanut tai inhottanut tilanne ajatuksena mitenkään, ja olisin oikeasti halunnut nähdä leikkaukset kokonaan!

9. Meille tuli ensimmäistä kertaa internet kun olin n. 9v ja aloitin virtuaalihevosharrastuksen. Tekniikkaa tuli opeteltua siinä sivussa, ja pikkuhiljaa opin sujuvasti HTML ja CSS kielen, ja kotisivujen rakentamisen perusasiat. Tekniikka ei kuitenkaan koskaan ollut minulle harrastus itsessään, vaan ainoastaan väline harrastamiseen. Virtuaalihevosia ei voinut harrastaa ilman jonkinlaisia omia kotisivuja. Kun osaaminen alkoi laajentua, ja hoksasin tykkääväni tällaisten asioiden suunnittelusta, alkoi pikkuhiljaa hahmottua nykyinen ammatinvalinta. Mikään suuri nörtti en koskaan ollut.

Silti mummulla vietetylle hiihtolomaviikollekin piti lainata tietokone.
Marjaana 14v rakentaa virtuaalitallia talvella 2005
Hyi että olen laiha.
10. En ole oikein koskaan tykännyt pelata tietokonepelejä, saati sitten konsolipelejä. Konsoleita meillä ei koskaan ollut, ja tietokoneetkin oli pitkään niin heikkoja että pelit lähinnä jumittivat. Ja pienenä olin aina ihan kauhuissani kun tietokone meni jumiin. Joo, tuleva tietotekniikan diplomi-insinööri, vai miten se meni? Pelaamisintoa vähensi oleellisesti se, että minua viisi vuotta nuorempi pikkusisko oli pääsääntöisesti minua parempi niissä. Ylläolevan kuvan ottamisen aikoihin Emmi oli 9v, ja tuonkin loman aikana pesi minut pelissä kuin pelissä...

11. Pelkään parkkeeraamista. Ahdistun tienvarsiparkkeeraamisen ajatuksestakin, puhumattakaan taskuparkkeeraamisesta. Mieluumin oikeasti kääntyisin ja ajaisin takaisin kotiin kuin parkkeeraisin ahtaaseen paikkaan. Vieraaseen paikkaan ajaessani varmistelen hyvin tarkkaan etukäteen että missä voi parkkeerata ja kääntyä ympäri. Olen kolhinut autoa parkkeeratessani kahdesti ensimmäisten ajokuukausieni aikana. Muutenkin olen aika arka kuski..

Vastaus 11. Afenin kysymykseen

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Minulla on ollut blogiyritelmiä ihan yläasteelta lähtien, mutta ne ovat yleensä kuolleet ajan/kiinnostuksen/asian puutteeseen. Tämä on ollut yllättävän pitkäikäinen, ja alkoi vuodentakaisesta Japanin matkasta. Piti kehittää joku paikka, jossa saisi kätevästi kerrottua matkakuulumisia ja näytettyä kuvia myös reissun päältä. Hoksasin tämän toimivan sen jälkeen hyvänä kanavana myös tavallisten kuulumisten kertomiseen kauempana asuville tutuille, ja hassujen kissasattumusten julkaisuun. Ja kirjoittaminen on kivaa!

Viima kenkälaatikossa.
2. Mitä blogeja seuraat ahkerimmin ja onko niissä jokin tietty teema?
Seuraamissani blogeissa ei oikein ole yhtenäistä teemaa... ellei kiinnostavia ihmisiä ja hyviä tekstejä lasketa teemaksi. Moni seuraamani blogi on oikeassa elämässä tuttujen ihmisten blogeja, kourallinen on kivoja kissablogeja ja loput ovat satunnaisia kiinnostavia tuttavuuksia. Seuraamani blogit löytyvät tuosta sivupalkista.

3. Mihin suurin osa vapaa-ajastasi kuluu?
Tietokoneella istumiseen ja asioden suunnitteluun.


4. Mitä leffaa/kirjaa/peliä/tv-sarjaa haluaisit suositella blogisi lukijoille? Miksi juuri sitä?
Tv-sarjana suosittelisin Everwoodia, vaikka se onkin jo vanha sarja. Se oli ja on edelleen yksi suosikeistani, semmoinen mukava ja hauska hyvänmielen sarja, jonka suurin vika on se että se lopetettiin niin yhtäkkiä.

Luettavaksi suosittelisin Fruits Basket mangaa, jos japanilainen sarjakuva kiinnostaa, koska luin sen juuri itse jälleen kerran. Se kannattaa lukea, vaikkei kirjojen pohjalta tehdystä animesta olisikaan tykännyt. Se on hyvin piirretty ja kirjoitettu sarja, joka pysyy koossa ja jossa on oikeasti loppukin. Alku saattaa antaa kuvan häröilystä, mutta sarjasta kuoriutuu 23 kirjan aikana aikuiseen makuun sopiva fiksu tarina. Harmi että anime käsittää vain kirjat 1-6.

Niin ja jos et ole lukenut Harry Pottereita, niin lue ne.

5. Mihin sijoittaisit loton päävoiton?
Varmaan ratsastusharrastukseen, matkustamiseen ja säästöön. Omakotitalo olisi kiva.
Kansi kiinni
6. Minkälaiseksi kuvittelet elämäsi viiden vuoden päästä?
Viiden vuoden päästä olen toivonmukaan valmistunut, työelämässä, kahden kuusivuotiaan kissan ja yhden ponin omistaja, ja vaihtanut sukunimeä;)

7. Millainen olisi täydellinen päiväsi?
Täydellisen päivän aamuna en heräisi yksin, eikä olisi mihinkään kiire. Aurinko paistaisi, ja voisi rauhassa loikoilla peiton alla torkkuen, ja siirtyä sitten aamupalalle. Aamupalalla syötäisiin joku virkistävä mansikkasmoothie:P Täydellisenä päivänä ei oikeastaan edes tarvitse tehdä mitään erityistä. Ruoanlaitto, leffan katsominen, rauhallinen ulkoilu kesäillassa tai saunominen yhdessä on pientä täydellisyyttä. Toisaalta yksinään hyvän kirjan lukeminen tai elokuvan/sarjan katsominen on myös kivaa. Täydellinen päivä on minusta kiireetön.

8. Mitkä ovat kolme vahvuuttasi eli missä olet hyvä?
Olen spontaani ja hyvä improvisoimaan jokapäiväisissä tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Minulla on todella hyvät unenlahjat, mistä on välillä jopa haittaa kun ei meinaa pysyä hereillä silloin kun pitäisi. Osaan myös nauraa itselleni, mikä tulee aika usein hyödyksi. Olen myös hyvä suunnittelemaan ja havainnollistamaan suunnitelmiani piirtelemällä.

9. Mitä pahoja tapoja sinulla on?
Myöhästely, saamattomuus, herkkujen ahmiminen. Ja toisten ihmisten huomioonottamattomuus.

10. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
Kiireettömyys, hyvä sää, asioiden aikaansaanti, onnistumiset. Ja saunominen!

11. Mistä aiheesta ajattelit kirjoittaa seuraavan blogipostauksesi?
Aiheita on monta :D Jonossa on mm. asiapostaukset kissojen hankinta- ja ruokintakuluista, suunnitelmissa uuden kissavideon tekeminen, roolipelaamisestakin voisi kirjoittaa.. kenties omasta lenkkeilystä, tai kissojen raakaruokinnasta myös. Tai kissanäyttelysuunnitelmista! Nämä tulevat niin spontaanisti sen mukaan että mitä on tullut tehtyä, ja mihin on aikaa, että vaikea sanoa. Toiveitakin saa esittää :D

Ihan ei mahdu...

Keitä haastan?

Kysymykset on aika eläinaiheisia, joten lähes kaikki haastetut eläimen omistajia/omistaneita. Jos teidät on jo haastettu aiemmin tähän haasteeseen, niin ei tietenkään tarvitse keksiä enempää asioita itsestään, vaikka kysymyksiin vastaisikin. Ja jos ei huvita, niin ei huvita, haasteet on onneksi vapaaehtoisia!

Myrsky
Emmi
Afeni
Hanna
Hunnamus
Sallis
Jenkka
Taru
Riksu
Dirameh
Heska
+ Kuka tahansa muu joka tahtoo

Kysymykset


  1. Mikä on positiivisinta talvessa, keväässä, kesässä ja syksyssä?
  2. Entä negatiivisinta?
  3. Mitä harrastusta tahtoisit kokeilla?
  4. Mitä lemmikkejä sinulla on nyt, jos on? Näytä kuvia, jos on :)
  5. Millainen oli ensimmäinen lemmikkisi/eläinystäväsi? Näytä kuva jos on :)
  6. Miten olet keksinyt lemmikeillesi nimet? Onko niiden takana jokin tarina?
  7. Seuraatko eläinaiheisia blogeja? Haluatko suositella jotain?
  8. Millaisia hauskoja sattumuksia lemmikkien kanssa on tapahtunut?
  9. Jos allergiat, rahat tai tilojen rajallisuus ei estäisi, minkä eläimen hankkisit?
  10. Mitkä ovat positiivisimmat ja negatiivisimmat asiat lemmikin omistamisessa?
  11. Mitä odotat ensikesältä?

2 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, en vielä lupaa mitään! Aivan ihania nuo lapsuudenkuvasi ♥

    VastaaPoista
  2. ♥ Varsinkin tuo "pieni" koira, jonka päällä itse (?) makaat ♥

    VastaaPoista